Olen kai jo oppimassa itseäni, ainakin opettelen. Alan muistamaan millainen olen aina ollut.
Osaan kulkea kohti unelmiani nyt, kun ymmärrän olevani minä.


tiistai 14. elokuuta 2007

Mio (Bichon Frisé)


Miolle:

"Katson, kun kipität edelläni
metsäpolulla, pienet pörröiset korvat
pomppivat hassusti askeleiden tahdissa.
Välillä pysähdyt ja katsot taaksesi,
siellä se mamma tulee,
ja jatkat menoasi.

Nappaat mättäästä mustikan, vattupuskasta
vatun.
Polun haarassa seisahdut, tulet
luokseni ja nostat pikkuiset tassusi
jalkaani vasten, sanot, "haluan jo kotiin."

Kotipihassa istahdan portaille,
tulet viereen istumaan, aivan kylkeen,
katsot minua nappisilmilläsi,
saan pusun, toisenkin.
Kysyn, oletko oma pikkuystäväni,
kuuntelet
päätäsi kallistellen,
ja pussaat taas,
varmuuden vuoksi.

Kun pyydän etsimään pallon, katsot silmiini
hetken,
mutta melkein heti juokset etsimään
rakasta leluasi,
jota heitetään ja heitetään
ja heitetään...
mammaa meinaa jo
kyllästyttää, mutta yhtä äkkiä
mieleen hiipi ajatus päivästä,
joka tulee väistämättä eteen,
ja joka tulee olemaan yksi
elämäni vaikkeimmista.
Heitellään siis palloa pikku Miikku, heitellään
niin monta kertaa kuin ikinä
ehditään."

~mammasi~





Miikku on äärettömän rohkea, utelias , älykäs sekä itsepäinen pikku kaveri. Miolla on "omat ihmiset" joita hän rakastaa, vieraista ei näin aikuisiällä juurikaan jaksa kiinnostua.
Miikkulainen on varsinainen vahtikoira, kukaan ei taatusti kävele talomme ohi tietämättämme, mikäli Mio on pihalla. Siellä se valkoinen karvapallo räksyttää aidan takana, jalat tukevassa haara-asennossa karmean kimakalla äänellään (ja pelottaa taatusti kaikkia katu-uskottavalla ulkonäöllään...).
Mio oppii uskomattoman helposti sanoja (siis niiden asiayhteyden, ei puhumaan...), samoin temmpuja, joita voisi tosin opettaa enemmänkin.



Mion kaikkein rakkain koiraystävä, hänen suunnattoman palvontansa kohde, sekä oppi-isänsä oli vanhempieni (nyt jo edesmennyt) sekaroituinen vanha herra Ressu.
Ressu oli luonteeltaan melko arvaamaton, mutta pikkuisen Mion se otti heti suojelukseensa. Mio toi varmasti hurjan paljon iloa Ressun viimeisiin elinvuosiin.
Toinen lapsuusajan ystävä oli Leonberg uros, kokoerosta huolimatta painileikki sujui oikein hyvin, aikuisemmalla iällä Mioa alkoi hieman hirvittää lapsuustorverin koko, ja sittenpä kaveri jo muuttikin kauas pois...



Mio on ensimmäinen oma koirani. Luonne lienee melko tyypillistä Bichonia... Mio rakastaa...
  1. Mammaa
  2. Lumikkia
  3. Palloa
  4. Ruusupeittoa
  5. Yllärijutskaa
  6. Vihreää vinkusiiliä
  7. Vadelmia sekä mustikoita
Mion vihollisia ovat...
  1. Rosvot (joita välillä myös omassa kopissa)
  2. Elektroninen kärpäslätkä
  3. Veijo
  4. Vesilätäkkö
  5. Paha risu


Lempinimet: Miikku, Miitsu-Piitsu, Miikkulainen, Juro




1 kommentti:

katajavuori kirjoitti...

No ja taas räpytellään.. Yritä tässä nyt sivistyneesti vaikka siristellä auringolle, joka onneksi paistaa! Kuolema on niin olennainen osa elämää, että jotenkin se on aina läsnä. Ressun muistoa kunnioittaen,
-se leonbergikaveri-
www.katajavuori.tarinoi.fi